11 arjen itsestäänselvyyttä, jotka eivät ole sitä vammautuneelle

11 arjen itsestäänselvyyttä, jotka eivät ole sitä vammautuneelle

Oletko koskaan miettinyt, mitä kaikkea pidät arjessasi itsestäänselvänä, etkä edes sen kummemmin ajattele asiaa? Juu, en minäkään – en ainakaan ennen vammautumistani. Listasin alle arkisia asioita, joita moni meistä pitää itsestäänselvyyksinä, mutta jotka eivät niitä vammaiselle välttämättä ole.

Arjen askareet

Yksi tälläinen on kaupassa asiointi, kun hankittavana on useampi asia. Ruokakaupassa käyn joko yhdessä avustajan kanssa tai avustaja hoitaa koko homman. Vaurioituneille aivoille kaupassa on jo yksistään paljon ärsykkeitä ja “ympäristö kaaoksen” lisäksi pitäisi pystyä keskittymään mitä on ostamassa, mistä mikäkin asia löytyy. Kun ihmisiä on paljon tasapainovaikeudet korostuvat. Uuno on onneksi oiva apu tässä, saan sen kanssa yleensä paremmin tilaa ja Uuno voi esimerkiksi nostaa pudonneita tavaroita.

avustajakoira työtehtävät

Avustajani on kullan arvoinen juurikin kotitöissä. Hän tekee puolestani arkipäivän askareita kuten pyykinpesua ja ruoanlaittoa, ja tämä vapauttaa jaksamistani muihin asioihin. Yksi tai kaksi asiaa päivässä on se maksimi, jonka jaksan. Yhdellä asialla tässä yhteydessä tarkoitan vaikka kävelyllä käymistä tai puhelua Kelaan.

Syöminen ja juominen

Minulla ei ole enää nälän, janon tai kylläisyyden tunteita. Näinpä en välttämättä huomaa, milloin olisi hyvä syödä vaan saatan unohtaa koko jutun. Pahimmillaan olen yli vuorokauden syömättä, jos kukaan ei muistuta. Ja vaikka kuinka rakastan esimerkiksi rucolaa, täytyy minun nieluongelmien takia syödä sitä vain toisen henkilön seurassa. Olen niin monta kertaa meinannut tukehtua tuohon herkkuun. Myös makuaistini on heikentynyt ja vaikka en paljoa ruokaa enää itse laitakaan, olen maustamisen ja tulisen ruoan mestari.

nieluongelmat aivovamma

Kauneuden- ja terveydenhoito

Jokin aika sitten kyselin Facebookissa vinkkejä kampaamoista, joissa niskan retkahdusvammasta kärsivä voisi käydä värjäyttämässä tai permanentaamassa hiuksensa. Normikampaamoiden pesupaikoilla niskaa joutuu kallistamaan. Vaaka-asentoinen pesupaikka löytyi Kauniaisista. Kiitos Hearts Salonille esteettömyyden huomioimisesta!

Muista peruskauneusrutiineista mainittakoon hiusten letitys ja varpaankynsien lakkaus. Olen näiden suhteen avustajan varassa. Itse en pysty tekemään näistä kumpaakaan vaikka juuri nämä kaksi pienen pientä juttua ovat sellaisia, jotka itseäni erityisesti ilahduttavat. Keväällä kävin ottamassa ensimmäistä kertaa geelikynnet Beauty Studio Aimiessa Hakaniemessä, ihanan naisellinen olo.

Tykkään myös meikata, ja olen yhdeltä koulutukseltani meikkaaja. Tein ennen vammautumista meikkejä mm. telkkariin ja Linnanjuhliin. Toisinaan käy niin, että jaksan huolitella itseni, mutta sen jälkeen ei enää olekaan voimia lähteä minnekään. Geelikynsien ottamisen yhteydessä värjäytin myös ripset ja kulmat, niin ei ole aivan huolittelematon olo.

Aamuvitamiineja ei noin vain heitetä hetulaan, sillä pienten pillereiden nieleminen on nieluongelmien takia hankalaa. Suun loppuosassa ja kielen takaosassa ei ole tuntoaistia. Myöskin suun kylmä ja kuumatuntoisti on heikentynyt, joten lähes aina teetä juodessa poltan suun. Toisinaan vesirakkuloille saakka.

Hammaslääkäri on määrännyt minulle sähköhammasharjan, kun motoriikka ei muuten riitä hampaiden huolelliseen harjaamiseen. Toisaalta tämä lienee hyvä juttu, kun eikös sitä sähköhammasharjaa suositella muutoinkin.

Harrastukset ja sosiaaliset suhteet

Ketään ei varmastikaan yllätä, että entisenä heppatyttönä kaikki raisut jutut olisivat mieleeni. Valitettavasti vammautumiseni jälkeen harrastukseni rajoittuvat “mummo-osastolle” eli vesijumppaan ja kävelyyn. TV:tä en juurikaan katso, enkä kuuntele musiikkia, sillä äänet kaikkinensa kuormittavat ja rasittavat. Iltaisin tykkään katsoa jakson jotain kevyttä Netflix -sarjaa puolisoni kanssa.

Mummofiilis tulee välillä myös ystävien kanssa. Vammani rajoittaa sitä, missä voimme ystävieni kanssa tavata ja mitä yhdessä tehdä. Joskus tuntuu, että olen rajoittavana tekijänä yhteisessä tekemisessä. Yksistään päivärytmini jo vaikuttaa merkittävästi. Nukun 12-16 tuntia päivässä ja minun lounasaikana on muiden päivällisaika. Onneksi mieheni ulkoiluttaa ja ruokkii Uuno aputassun aamuisin, voisi muuten tulla ahneelta labradorilta sanomista.

Liikkuminen

Vamman aiheuttamien rajoitteiden takia tarvitsen autokyydin toiselta. Tässä kohtaa joku voi kysyä, että miksi en käytä julkisia. Valitettavasti julkisilla matkustaminen kuormittaa minua hurjasti ja esimerkiksi tasapainovaikeudet estävät bussin käytön lähes kokonaan. Olisi lähtökohtaisesti kiva, että minulla olisi voimia määränpäässä tehdä sitä, mitä varten sinne menen. Ylipäänsä kotoa lähteminen on aina ponnistus ja vaatii ison aivokapasiteetin, kun täytyy muistaa monta asiaa avaimista lähtien. Muistiongelmien takia minulla on erinäinen kasa keltaisia muistilappuja. Jos liikkuisin julkisilla, täytyisi kaiken muun lisäksi muistaa reitti sinne, minne olen menossa sekä oikeat pysäkit.

Se mikä on toiselle itsestäänselvyys, ei siis välttämättä toiselle sitä ole. Nautitaan kaikki kuitenkin kaikki näistä ihanista aurinkoisista kevätpäivistä! Tosin meikäläisen rikki mennyt lämmönsäätelyjärjestelmä ei pysy aivan matkassa ja koko ajan on järkyttävän kuuma.

Kommentoi