Kirjoittajalta Saara Auvinen

Moninaiset tavat vaikuttaa – tule sinäkin mukaan!

Moninaiset tavat vaikuttaa – tule sinäkin mukaan!

Olen viime vuosina pyrkinyt lisäämään yleistä tietoisuutta aivovammasta sekä vaikuttamaan vammaisten asioihin yleisestikin. Tätä tärkeää työtä tulen jatkamaan myös tulevina vuosina. Ajattelin tässä kirjoituksessani lyhyesti avata erilaisia vaikuttamiskeinoja. Some on luonnollisesti erittäin tärkeä vaikuttamisen kanava. Tämän blogini ja Facebook-sivuni lisäksi avustajakoirallani Uunolla on oma Facebook-sivu,…

Mehän puhuttiin jo tästä?

Mehän puhuttiin jo tästä?

”Etsin vaatteita huomiselle. Menen vahingossa keittiöön. Siellä aikani pyörittyäni kysyn mieheltäni, että mitähän olin tekemässä. Mies vastaa, että etsit niitä vaatteita huomiselle.”  Tuttu juttu monelle. Muistiongelmat väsyneenä, stressaantuneena, uupuneena ja ajatuksissaan. Mutta entä, jos se toistuu monta kertaa päivässä, päivästä toiseen, jatkuvana? Olen jo useammassa…

Onko näkymätön vamma olematon?

Onko näkymätön vamma olematon?

Tänä syksynä on kulunut viisi vuotta ratsastusonnettomuudestani, viisi lyhyen pitkää vuotta. Ensimmäisestä vuodesta en muista juuri mitään; olen lähinnä muiden kertomisen ja valokuvien varassa. Tuo aika on mielessäni yhtä ja samaa mössöä. 

 

Säännöllistä kuntoutusta joutui odottamaan vuosia

 

Sain heti vammauduttuani diagnoosin Helsingin yliopistollisen sairaalan ylilääkäriltä. Alkuvaiheessa aivovamma määrittyi keskivaikeaksi. Kaularankaan tuli paha whiplash, eikä niskan nikamat pysy oikeilla paikoilla tästä syystä. Vakuutusyhtiön näkemys oli kuitenkin toinen ja pitkä taistelu heidän kanssaan alkoi tuolloin, ja jatkuu yhä.

Pääsin kuitenkin melko nopeasti lyhyelle laitoskuntoutusjaksolle, mutta sen jälkeen alkoi loputtomalta tuntuva pallottelu eikä kukaan ottanut koppia kuntoutumisestani. Viiden kuukauden jälkeen HYKSin neurologian ylilääkäri jo toisen kerran suositti moniammatillista kuntoutusta: neuropsykologista kuntoutusta, toimintaterapiaa ja fysioterapiaa. Kun onnettomuudesta oli kulunut KAHDEKSAN kuukautta, vakuutusyhtiö Lähitapiola maksoi murto-osan näistä määrätyistä kuntoutuksista eli muutaman fysioterapia- ja neuropsykologikäynnin. 

Vuosi onnettomuuteni jälkeen pääsin lopulta hetkeksi sairaanhoitopiirin kuntoutukseen, josta sain suositukset pidemmälle laitoskuntoutusjaksolle. Keväällä 2016 olin Kelan traumaattisen aivovamman saaneiden kuntoutusjaksolla kuusi viikkoa Validiassa, jonka jälkeen syksyllä käynnistyi Kelan vaativa kuntoutus.

Vammautumiseni jälkeen pudotin ja rikoin kaikki kotimme juomalasit. Kuntoutuksen alkuvaiheessa harjoiteltiinkin pitkään perusasioita kuten erilaisia käsien otteita.

 

Neurologian ylilääkäri määräsi kuntoutusta siis jo viisi vuotta sitten, mutta säännöllinen toteutus alkoi vasta kolme vuotta sitten. Monta pitkää ja tärkeää vuotta meni ohi. Jokaisella tuntemallani aivovammautuneella, itseni mukaan lukien, on toiveena saada pikaisesti kuntoutusta, jotta pääsisi mahdollisimman nopeasti takaisin työelämään. Kohdallani oikea-aikainen kuntoutus ei olisi tuonut työkykyä varmaankaan takaisin, mutta moni oire olisi voitu varmasti saada paremmin hallintaan. 

Koska kuntoutusta joutui odottamaan niin pitkään, kehittyi käsiin aivan vääriä liikeratoja, joten tarttuminen, hämmentäminen ja muut perusasiat ovat yhä hankalia. Alkuun vasenta kättä oli vaikea saada nyrkkiin ja sormia liikutella, Uunolle namien antaminen on parantanut sitä ilokseni paljon!

 

Sitova kuntoutussuunnitelma takaisi oikea-aikaisen kuntoutuksen

 

Kun eri tahot kiistelevät kuntoutuksesta ja sen maksamisesta, on vammautunut oravanpyörässä saamatta oikeaa apua. En usko, että sellaisen pyörityksen jälkeen paluu työelämään on kovin realistista. Yritän ajaa sellaista muutosta, että kuntoutussuunnitelma saataisiin sitovaksi. Tämä toisi säästöjä myös yhteiskunnalle.

On mielestäni outoa, että vakuutusyhtiön palkkalistoilla olevat ihmiset käsittelevät lääkärin antamia lausuntoja. Tähän pitäisi saada joku puolueeton taho tai lisää resursseja, niin että kyseinen sairaanhoitopiiri voisi toteuttaa lääkärin määräämän kuntoutuksen, vaikka ostopalveluna, ja kuntoutus käynnistyisi välittömästi. Kuntoutuksen lisäksi olisi tärkeää, että vammautunut saisi nopeasti vertaistukea ja omaiset tietoa vammasta sekä käytännön asioiden hoitamisesta. TYKSiin perustettiin kokemusasiantuntijan vastaanotto, joka on loistava idea. Potilaat käyvät kokemusasiantuntijan vastaanotolla muutamia kertoja. Se, että joku on kokenut saman ja ymmärtää sekä osaa selittää tapahtuneita muutoksia, on todella helpottavaa.

Nopea vertaistuen saaminen oli itselle alkuvaiheessa merkityksellisin asia ja jolla oli valtava apu.

 

Työorientoituneen vaikea mieltää vammautumista

 

Toipumisprosessini alkoi siis hitaasti. En aluksi edes ymmärtänyt tilani vakavuutta tai aivovamman mukanaan tuomia oireita vaan vertasin itseäni jatkuvasti muihin, terveisiin ihmisiin ja sätin itseäni, kun en pystynyt samaan kuin he – tai samaan kuin olin ennen onnettomuuttani pystynyt. 

Haaveilen yhä säännöllisesti siitä, että olisi mukava edes silloin tällöin valmentaa ratsastusta, mutta olen hyväksynyt vamman ja sen tuomat rajoitteet. Alkuvaiheessa oiretiedostamattomuus on tyypillinen oire. Kun vammautumisen jälkeen nukuin yli 20 tuntia vuorokaudessa ja mieheni herätti minua syömään, lähetin oppilaille viestejä, että tulen pian taas valmentamaan. Nykyisin uudet tavoitteeni liittyvät vammaisaktivistina toimimiseen. Silti voimakkaasta oirekuvasta huolimatta tällaiselle työorientoituneelle on vaikea hyväksyä, että täysipäiväinen työelämä on ohi. Pyrin jaksamiseni rajoissa olemaan mahdollisimman aktiivinen, mutta päivittäin avustajani ja läheiseni joutuvat muistuttamaan rajoista, koska liika tekeminen on vienyt minut nyt kesänkin aikana todella huonoon kuntoon. Saan ylikuormittuneena epilepsiatyyppisiä kohtauksia, kovia pääkipuja, kävely takkuaa, virtsaamisen kanssa on ongelmia jne.. 

 

Aivovamman oireet eivät välttämättä näy päällepäin

 

On paljon oireita, jotka läheiseni näkevät heti: väsymys, kivut, muistiongelmat. Valokuvista tai lyhyistä kohtaamisista näitä ei kuitenkaan voi päätellä. Jonkinasteinen pääkipu on koko ajan läsnä. Toisinaan se vain yltyy niin kovaksi, että oksennan. Muita tyypillisiä oireita ovat niskakivut, raajojen puutumiset, spastisuus, kropan jänteyden vaihtelu velttoudesta ylijännitykseen. 

Haluan murtaa asenteita, että vammautuneen tulisi näyttää joltain tietyltä. Heti vammautumisen jälkeen jo pyysin paljon apua itseni huolitteluun avustajilta ja ystäviltä. Lisäksi haluan lisätä tietoisuutta, että invalidi ei istu aina pyörätuolissa.

 

Lisäksi tasapainovaikeudet ja näköhäiriöt aiheuttavat kaatumisia sekä tekevät ahtaissa paikoissa, kuten kaupassa, liikkumisen haasteelliseksi. Avustajakoirani Uuno on iso apu, sillä ihmiset antavat tilaa jo sen takia ja näin on helpompi liikkua. Uuno tuo myös itsenäisyyttä, kun voi hyvinä päivinä hakea lähikaupasta jonkun puuttuvan asian koiran kanssa. Uunon kanssa liikkuessani minua ei enää pidetä juopuneena tai muuten outona, sillä pienessä ja tutussa lähikaupassakin joudun usein kysymään, missä mikäkin asia on, koska en muista ja hahmota niin hyvin. Muistiongelmista olenkin tekemässä erillistä kirjoitusta.

Avustajakoira on tuonut paljon itsenäisyyttä.

 

Myös kaikenlainen asiointi ja maksaminen on aiempaa vaikeampaa. Heti vammautumiseni jälkeen en suoriutunut jäätelökioskilla maksamisesta. Tämä on nyt parantunut, mutta on silti hidasta miettiä, mikä raha annetaan. Lisäksi minulla täytyy olla aina käteistä mukana, koska en aina muista kortin tunnuslukua. Kaupassa on vaikea hallita tilanne, jossa myyjä kysyy bonuskorttia. Oikean kortin valitsemisessa menee aikaa, käsien motoriikka on ajoittain tooooosi tärisevää, tavarat tippuu… Jos Uuno on mukana, tämä annetaan ”anteeksi”, mutta muutoin ei, koska näytän terveeltä nuorelta naiselta.

Uunon kanssa saan helpommin tarvitsemaani apua mm. kaupassa. Kuinka monet kerrat olen kuunnellut huokauksia takanani, kun en saa lompakosta rahoja kaivettua. Uunon ollessa mukana, saan ikäänkuin vammani anteeksi.

 

Suuntavaistoni on heikentynyt huomattavasti, minkä takia isosta Prismasta tms. ulospääsyn löytäminen on tosi kuormittavaa. Pystyn menemään isoihin kauppoihin ainoastaan avustajan kanssa. Aluksi menin kotitalossanikin väärään rappuun tai väärään kerrokseen ja oli vaikea myöntää, että en osannut liikkua edes tutussa ympäristössä. Vaikeuksia kohdatessa sitä toisinaan käyttäytyy kuin lapsi – eikä tätä ole helppoa myöntää.

Koska kaikki ärsykkeet ovat samanarvoisia aivoille, ne eivät osaa erotella, mikä on tärkeää ja mikä ei.  Tätä havainnollistaa hyvin video, joka kertoo maailmasta autistin silmin. Tästä seuraa erittäin nopea kuormittuminen. Jos vertaan itseäni kännykkään, olen kuin vanha akku – tunnin verran voi käyttää sovelluksia, eikä akku ikinä lataudu kunnolla, vaikka sitä kuinka lataisi. Ja toisinaan vaikka olen kuinka väsynyt tahansa, minun on vaikea saada nukutuksi.

 

Näistä hankaluuksista huolimatta pyrin elämään mahdollisimman täyttä elämää ja haluan samalla edistää aivovammatietoisuutta. Toivon, että jakamalla omat kokemukseni, voin auttaa jotain toista samassa tilanteessa olevaa.  

  • Jos et ole vielä seuraa minua ja Uuno aputassua Facebookissa tai Instagramissa, tule mukaan!
  • Kirjoitan blogiani ja somesivustoa avustettuna.
  • Kuvat: Deego.fi / Juha Tuomi. Kuvat Uunon kanssa: Laura Auvinen.
Unelmasta totta: omasta koirasta virallinen avustajakoira

Unelmasta totta: omasta koirasta virallinen avustajakoira

Yli kahden vuoden panostus palkittiin eilen, kun Uuno läpäisi vaativat avustajakoiratestit ja valmistui viralliseksi avustajakoiraksi. Koulutusrupeama on ollut erittäin antoisa, vaikkakin myös melkoisen haastava, joten jännitys oli eilen huipussaan – ainakin minulla, Uunolla taisi olla enemmän palkkionakit mielessä. Sain erityismaininnan kauniista koiran ohjaamisesta ja kontaktista.…

11 arjen itsestäänselvyyttä, jotka eivät ole sitä vammautuneelle

11 arjen itsestäänselvyyttä, jotka eivät ole sitä vammautuneelle

Oletko koskaan miettinyt, mitä kaikkea pidät arjessasi itsestäänselvänä, etkä edes sen kummemmin ajattele asiaa? Juu, en minäkään – en ainakaan ennen vammautumistani. Listasin alle arkisia asioita, joita moni meistä pitää itsestäänselvyyksinä, mutta jotka eivät niitä vammaiselle välttämättä ole. Arjen askareet Yksi tälläinen on kaupassa asiointi,…

Siloiteltu somemaailma

Siloiteltu somemaailma

Kun Facebook lanseerattiin vuonna 2006 suurelle yleisölle, tuli sosiaalinen media osaksi lähes jokaisen elämää. Kuvallinen käyttäjäprofiili mahdollisti helpon yhteydenpidon ystäviin, erilaisiin yhteisöihin oli helppo liittyä mukaan ja tieto tapahtumista levisi nopeasti. Koko maailma aukesi kertaheitolla ja tarjosi käyttäjilleen jotain ihan uutta. Muistatko sinä, millainen oli ensimmäinen päivityksesi Facebookiin? Tai ketkä olivat ensimmäiset kaverisi siellä?

Sosiaalisen median eri kanavissa vietetään paljon aikaa. Kuka etsii sieltä mitäkin ja seikkaillessaan somessa jokainen rakentaa huomaamattaan oman kuplansa. Algoritmit arvailevat tehokkaasti haluttua lopputulosta ja muokkaavat ympäristön käyttäjän oletettuihin tarpeisiin sopivaksi. Maailma oli hetken auki, mutta supistuu hiljalleen omanlaisekseen.

Sosiaalinen media pursuaa mahdollisuuksia. Jokaisella meistä on mahdollisuus nostaa itsensä kunkuksi tai kuningattareksi ja avata upeaa elämää omalle verkostolle postaamalla päivittäin toistaan upeampia tekstejä ja kuvia. Kun kuulijakunta on suuri, voi viisas vaikuttaa sanoillaan tai hakea vertaiskokemuksia. Joku ehkä kysyy ratkaisuja arjen ongelmiin ja jotkut edelleen päivittävät rehellisiä kuulumisia omille tuttavilleen, sen vuoksi sinne kai joskus mentiinkin? Iso joukko on vain hiljaa, kahlaa uskollisesti fiidit päivittäin, mutta ei koskaan kerro itsestään mitään tai kommentoi toisten juttuja.

Milloin viimeksi pohdit mitä seuraamiesi henkilöiden elämässä oikeasti tapahtuu? Onko profiilikuva kuinka tuore, millaisia julkaistut kuvat ja päivitykset ovat, ja kuinka usein niitä julkaistaan? Tai kuka oikeasti tekee kanavan somepäivitykset? Reaaliaikaisesti vai suunnitellusti ajastamalla?

aivovamma ei näy päällepäin

Itselläni on muutama sometili ja blogi. Osan pidän yksityisenä lähipiirilleni ja ystävilleni, muutamat kanavistani ovat julkisia ja niiden tavoitteena on vaikuttaminen. Sosiaalisen median kanavat mahdollistavat blogiteksteilleni laajan jakelun.

Onnettomuuteni jälkeen Yleltä otettiin yhteyttä ja pyydettiin haastattelua. En tiennyt mihin maailmaan astuin, kun artikkeli levisi kulovalkean tavoin.  Kerroin tarinani ja siitä lähti muutoksen tie: ”Taisteluni tukijoukot 431 671 lukijaa”. Media kiinnostui, juttuja tehtiin paljon. Löysin paljon kohtalotovereita ympäriltäni.  Ymmärsin pian, että tässä minulla on mahdollisuus herättää yhteiskunnallista keskustelua vammautuneisiin liittyvissä asioissa. Aloin vaatimaan julkisesti tapaturmaisesti vammautuneiden oikeuksia  ja melko nopeasti myös päättäjät kiinnostuivat asiasta: ”Kansanedustaja tarttui hevosen selästä pudonneen Saaran tapaukseen.” Laajempi poliittinen vaikuttaminen alkoi tuolloin. Agendalla on pitkä lista asioita, joiden puolestapuhujana ja kasvoina haluan toimia.

Halu on loistava motivaattori, mutta toimintakyky todellisuudessa on eri juttu. Yltiöpäinen optimismi vie jaksamiseni säännöllisesti äärirajoille ja sen yli. Kun mieli ja toiminta eivät synkkaa, on lähipiirini kovilla. Ylinopeuden seuraukset vaikuttavat pitkään lamaannuttavasti, akkuni latautuvat niin hitaasti.

aivovamma väsymys

 

Motivaationi vaikuttaa on suuri ja palava. Toiminnan jatkuminen on varmistettava, sen olen saanut onnistumaan positiivisen asenteen ja kekseliäisyyden avulla. On suuri onni, että olen saanut ympärilleni ison joukon ihmisiä, jotka haluavat aidosti auttaa. He tekevät sen vapaaehtoisesti ja vastikkeetta, kuten minäkin.

Oma julkinen siloiteltu somenäkyvyyteni esittäytyy tavoitteellisena ajatustenherättäjänä. Taustalla tapahtuu kuitenkin paljon. On iloa ja kyyneleitä, pettymyksiä ja turhautumista. Kipua, voimattomuutta ja väsymystä. Joskus tulee lunta tupaan tekemisistäni ja tälläisissä tapauksissa pahoitan herkkänä ihmisenä mieleni: ”Kateuden vastalääkeeksi myötätuntoa.” Blogitekstit syntyvät avustajani kirjoittamana perustuen keskusteluihimme ja viestittelyyn. Julkaistujen kuvien takana on yleensä toinen avustajani tai  ystäväni. Ja tottahan haluan näyttää kuvissa hyvältä! Vammaani et voi kuvista havaita.

Mutta miten on, lisäisikö perusarkeni kuvat uskottavuutta? Tai annanko mielestäsi itsestäni tai voinnistani totuudenvastaisen kuvan?

Itse uskon, että ajattelemista herättävät aiheet lipuvat softimmin ihmisten mieliin, kun epäkohdat ja ikävyydet kuorrutetaan hyvällä tekstillä ja kauniilla kuvilla. Mikä on totuus julkaisujen taustalla, vaatii lukijalta poikkeuksetta hieman perehtymistä ja älykkyyttä. Ne ovat myös avuja, joilla asioita viedään yhteiskunnallisesti eteenpäin oikeaan suuntaan. Ja siitä hyötyvät sitten kaikki.

Monesti somessa nähdyt julkaisut ovat menneet filttereiden kautta, päivitykset tehdään hyvän ruoan ääreltä, matkoilta ja onnistuneista harrastussuorituksista. Ehkäpä jokaisen mietintämyssyssä olisi hyvä pyöräyttää kysymys medialukutaidosta. Miten sinä suodatat ja arvioit tietoa tänä päivänä?

  • Jos et ole vielä seuraa minua ja Uuno aputassua Facebookissa tai Instagramissa, tule mukaan!
  • Kirjoitan blogiani ja somesivustoa avustettuna.
  • Kirjoituksista ei makseta palkkiota.
Aivot terveeksi ruokavaliolla – vai vauhtia sokerilla?

Aivot terveeksi ruokavaliolla – vai vauhtia sokerilla?

Tammikuussa myydään taas terveyttä ja helppoa painonpudotusta. Näistä uskomattomista lupauksista olemme valmiita maksamaan ja terveysbisnes tietää sen. Itse aloin syyskuun alussa pohtimaan, miten voisin saada ruokavaliostani aivoystävällisempää. Kun kesä ja marjakausi loppui huomasin, että marjojen ja  laadukkaan kotiruuan lisäksi söin jopa roskaruokaa ja olo oli…

Kanariansaaret mainettaan monipuolisempi kohde: suosikkipaikkani saarella

Kanariansaaret mainettaan monipuolisempi kohde: suosikkipaikkani saarella

Kokemukseni mukaan kaikilla meillä on jonkinlainen mielipide Gran Canariasta ja Kanariansaarista. Mielipide löytyy siitä huolimatta, onko koskaan edes käynyt Kanarialla vai ei. Me jotka olemme käyneet saarella, voidaan jakaa kahteen ryhmään: on he, jotka rakastuvat saareen ja pitävät sitä parhaana mitä ulkomaanmatkailu voi tarjota ja…

Kateuden vastalääkkeeksi myötätuntoa

Kateuden vastalääkkeeksi myötätuntoa

Oletko koskaan miettinyt mistä kateus johtuu? Pohdiskelin asiaa, kun sain viimeksi lunta tupaan omista tekemisistäni. Pahoitin oikeasti mieleni ja ihmettelin tapauksen juurisyitä.

Nykysuomen sanakirjan mukaan kateus liittyy ihmiseen, joka ei suo toiselle hyvää ja haluaa itselleen hyvän, joka toisella on.

Vammautumisestani on nyt yli neljä vuotta. Elämäni romahti ja otti uuden suunnan yhdessä hetkessä – ja pitkällä sopeutumismatkalla olen edelleen. Kuntoutujana elän pienellä kuntoutustuella (jota olen aikoinaan YELin muodossa maksanut) ja puolisoni hyväsydämisyyden varassa. Vakuutusyhtiö petti sitoumuksensa ja jätti tyhjän päälle. Ja se mitä tulevaisuus tuo tullessaan on kysymysmerkki. Minulla jos jollakin olisi monta syytä tuntea kateutta ja jopa katkeroitua. Unelma elämäni ja työni hevosten parissa on ohi.

Positiivinen elämänasenne ja kaiken kivan löytäminen arjen pienistä asioista on kuitenkin voimavarani. Se on taito, jolla yritän taikoa auringonsäteitä synkkiin päiviin. Pääni leikkaa ja ajatukset lentävät, mutta neurologisesta väsymyksestä johtuen harmillisesti vain lyhyitä aikoja päivässä. Viime viikolla sain kutsun Valmentaja -elokuvan kutsuvierasnäytökseen, Horse Show’hun ja I love me -messuille. Stressasin etukäteen, miten ikinä selviän näin monesta tilaisuudesta – kuitenkin jokaiseen halusin ehdottomasti osallistua!

Tiistain elokuva-ilta meni vielä ihan kohtuullisessa voinnissa. Valmentaja elokuva oli todella koskettava ja ensi-ilta oli toteutettu ison maailman malliin. Elokuvan aikana itkin ja nauroin. En olisi IKINÄ uskonut näkeväni elokuvaa, saatika hyvää sellaista, Jari Sarasvuosta. Mutta tämä olikin jotain paljon syvempää kuin pelkkä Sarasvuon tarina, joka sekin on uskomaton. Tarina yrittäjyydestä, riittämättömyyden tunteesta, palosta, rahasta, menetyksistä – elämästä. Erittäin kiintoisa ja monella tapaa antoisa elokuva.

Elokuva-illan jälkeen keskiviikkona olin huonosti kävelevä haamu. Otin pari päivää iisisti ja perjantaina pyörähdin Sampsan kanssa Horse Show’ssa. Olisin halunnut katsoa enemmän luokkia ja nauttia tunnelmasta, mutta jaksoin olla Jäähallilla vain reilun tunnin. Lauantaina sama juttu, mutta vielä lyhyempi pyrähdys. Sunnuntaina pitkistä yöunista huolimatta I love me -messuilla jaksoin olla enää reilu puoli tuntia. Tässä ajassa vasen jalka alkoi jo täristä väsymyksestä.

Eli joudun lataamaan akkuja etukäteen ja joka tapauksessa kärsin uupumuksesta jälkikäteen pitkään, mutta on ihmisten ilmoille pääseminen sen arvoista. Olla hetken ihan niin kuin muutkin. Melkein. Tämän viikon olen vielä Validiassa kuntoutuksessa ja sunnuntaina on luvassa odotettu parin viikon reissu Espanjaan. Wau!

Mies sponsoroi, sehän on selvä – onhan kyseessä osin hänen työmatkansa. Ja kuinka hyvää valo ja lämpö tekeekään. Liikkuminen helpottuu, sillä kehon spastisuus vähenee lämmön johdosta. Viime reissulla särkylääkkeitä meni myös puolet vähemmän. Tosin yhtenä päivänä sain lämpöhalvauksen, koska lämmönsäätelyni on rikki. Kylmässä saatan hikoilla ja saunassa iho voi olla kananlihalla. Unelmien tilanne olisi viettää talvet lämpimässä ja väistää ennakkoon esimerkiksi minulle hyvin vaaralliset liukkaat kävelytiet.

Tästä päästään takaisin kateuteen. Vammaani ei ulkoisesti aina havaitse, eikä ihmisillä ole tietoa rajoitteistani, tai siitä miten päiväni rakentuvat onnettomuuden jälkeen. Puhumattakaan siitä mitä kaipaan ja mitä ilman olen jäänyt entisestä elämästäni. Tietämättömyyden suloisessa suojassa on helppo arvostella, osoittaa syyttävällä sormella, ja kommentoida ihan vaan heittoina tai veistellä kateuden siivittämillä pinnallisilla lauseilla.

Voitteko uskoa että joku olisi minulle kateellinen? Surulliselta se tuntuu. Jos voisin, vaihtaisin enemmän kuin mielelläni paikkaa terveen ihmisen kanssa. Heti. Kateus kulkee käsi kädessä kritisoinnin kanssa, ja kritiikin saa kateuden kohde. Ja vaikka ihan vaan nettikommenttina, kevyenä heittona. Pienenä piikkinä.

Jos joku lomakuvistani mielensä nyt sitten pahoittaa, kannustan pohtimaan miksi. Kateuden vastalääke on nimittäin myötätunto. Se tarkoittaa kykyä eläytyä toisen tunteisiin niin hyvässä kuin pahassa. Toisen ilon aihe voi myös ilahduttaa itseään. Myötätunto voi suuntautua toiseen ihmiseen, mutta myös yhtä lailla itseä kohtaan. Myötätunto opettaa parempaan kykyyn nähdä omassa elämässä tyytyväisyyden syitä sekä iloita niistä. Myötätunto auttaa myös havaitsemaan oman kärsimyksen itseään lohduttavalla tavalla. Kateudelta, vertailulta ja vastakkainasettelulta putoaa pohja pois. Myötätunto on kuin enkeli joka auttaa hellästi hyväksymään itsensä sellaisena kuin olet. 

Pohdittavaa!

  • Jos kadehdit jotain sellaista minkä voisit itsekin saada tai saavuttaa – päätä saavuttaa se, ja katso mitä sitten tapahtuu!

  • Jos taas kadehdit jotain sellaista mikä on selvästi omien rajojesi/mahdollisuuksiesi ulkopuolella, pitäisikö keskittyä johonkin mahdolliseen, josta voisit saada iloa ja energiaa?

Varmaa kun kuitenkin on, että maailmasta löytyy aina joku jolla on enemmän tai paremmin, joten mitäpä jos opeteltaisiin hyväksymään ja arvostamaan itseämme? Omanarvonpuute on katala kuoppa, josta pääsee ylös vain harjoittelemalla.

Hevoset tulloo, pois alta jääkiekkoilijat! sis. HIHS-arvonta!

Hevoset tulloo, pois alta jääkiekkoilijat! sis. HIHS-arvonta!

Sain kutsun Suomen suurimpaan hevostapahtumaan, joka järjestetään Helsingissä tällä viikolla. Jääkiekkoilijat väistyvät, ja maailman parhaat ratsastajat sekä upeat hevoset saapuvat Helsingin Jäähalliin. Tapahtuma kerää vuosittain paikan päälle lähes 50.000 kävijää. Vuodesta 1985 lähtien järjestetty Horse Show tarjoaa kilpailuja, näytöksiä, viihdettä ja paljon oheisohjelmaa. Entisenä hevosalan yrittäjänä…