Aivovammautuneen yrittäjän arkea hevostapaturman jälkeen

Avustajakoirien koulutus lahjoitusten varassa – valtava pula koirista

Avustajakoirien koulutus lahjoitusten varassa – valtava pula koirista
Avustajakoirat tosin kuin opaskoirat eivät saa yhteiskunnan rahoitusta, vaikka molemmat ovat yhtä virallisia palveluskoiria ja ne myönnetään käyttäjälle apuvälineeksi.  Veera Ruoho on  jättänyt eduskunnan puhemiehelle kirjallisen kysymyksen vammaisryhmien välisestä syrjinnästä liittyen avustaja- ja opaskoirien myöntämisperusteisiin. Lue kirjallinen kysymys kokonaisuudessaan tästä linkistä.

Lahjoitusrahoin tällä hetkellä voidaan rahoittaa 5-6 koiran koulutus vuosittain. Tarve olisi useille kymmenille koirille, joten valmiin avustajakoiran odottaminen voi kestää jopa 10 vuotta. Yhden koiran koulutus avustajakoiraksi maksaa yli kaksikymmentä tuhatta euroa. Pitkien jonojen lyhentämiseksi Avustajakoirayhdistys on käynnistänyt avustajakoirien itsekoulutusprojektin. Projektissa käyttäjä hankkii koiran itse ja kouluttaa sen luonnetestiin asti itse. Hyväksytyn luonnetestin jälkeen koirakon on mahdollista päästä mukaan yhdistyksen järjestämiin koulutuksiin. Tällä tavoin koiran koulutuksen hinta saadaan noin puolitettua. Avustajakoirayhdityksen toiminta on myös lahjoitusten varassa.

Uuno seuraa tarkasti vierellä, vaikka ympärillä oli sata koirakkoa. Kuva: Match Show Karkkila 23.7.2018 Krista Riitinki

Fyysisesti vammaiset joutuvat silti itse omilla varoillaan huolehtimaan avustajakoiransa eli päivittäin tarvitsemansa apuvälineen ylläpitokuluista. Tällaisia kuluja ovat esimerkiksi koiran ruoka, koiran hoitotarvikkeet ja -välineet, rokotukset, madotukset ja eläinlääkärikäyntien omavastuut sekä työkoiran vaatima säännöllinen lihashuolto. Nämä kulut voivat nousta avustajakoiran käyttäjän tuloihin nähden suhteettomaan suuriksi, sillä moni avustajakoiraa päivittäisenä apuvälineenä tarvitseva vaikeavammainen henkilö elää pelkän takuueläkkeen tai kuntoutustuen varassa. Tämä onkin apuvälineasetuksen vastaista, sillä apuvälineen käytöstä ei saisi muodostua apuvälineen käyttäjälle kustannuksia.

Edellä mainituiden syiden johdosta Uunon hyväksi järjestettiin maanantaina Match Show Karkkilassa. Itse elän pienellä kuntoutustuella, joka ei riitä edes kaikkeen välttämättömään – saatika sitten rakkaan apuvälineeni eli Uunon kustannuksiin.  Oli ihanaa, että niin moni lähti sponsorimaan tapahtumaa ja paikalle saapui sata koirakkoa!

Match Show avustajakoira

Neljä vuotta kestänyt taistelu Lähitapiolan kanssa ei ole vieläkään päätöksessä. Lääkärikuluihin ja lausuntoihin kuluu paljon rahaa, joten puolisoni myy Samaskorun valmistamia koruja näiden kustannuksien kattamiseksi. Tietysti tuotosta annetaan nakkirahaa Uunolle. Upeita puisia koruja voit tilata TÄSTÄ LINKISTÄ.

labradorinnoutaja, kultainennoutaja koru

Seuraava Match Show Avustajakoirayhdistyksen hyväksi on 11.8. Helsingissä. Lisätietoja Facebook tapahtumasta, klikkaa tästä tapahtumaan. Lämpimästi tervetuloa tukemaan avustajakoirien koulutusta!

Match Show Helsinki 11.8. avustajakoirat

  • Avustajakoirien hyväntekeväisyys Match Show Helsingissä 11.8.
  • Jos et ole vielä seuraa minua ja Uunoa Facebookissa tai Instagramissa, tule mukaan!
  • Upeita puisia koruja pääset tilaamaan TÄSTÄ LINKISTÄ.
  • Kuvat: Krista Riitinki, Samaskoru
  • Kirjoitan blogiani ja somesivustoa avustettuna. Esimerkiksi ystäväni ja henkilökohtainen avustajani auttavat tekstien ja postauksien kanssa, sillä omat voimarani ovat kovin vähäiset. Kannattaa myös lukea kirjoitukseni “Blogitekstin kirjoittaminen“, josta selviää tarkemmin miten aivovamma vaikuttaa asiaan.

 

Kommentoi