Aivovammautuneen yrittäjän arkea hevostapaturman jälkeen

Opettele sanomaan ei ja selviydy paremmin

Opettele sanomaan ei ja selviydy paremmin

Viiden viikon kuntoutusjakso Validiassa on nyt takana. Periodi päättyi erään kuntoutujan pysäyttävään tarinaan. Isku pullolla takaraivoon, viikkoja tajuttomana sairaalassa ja loppuelämäksi aivovamma. Yksi hänen kertoma selvitymiskeino kolahti erityisesti: ” Opettele sanomaan ei!”

Opettele sanomaan ei myös itsellesi

Olen aina valtavalla energialla tehnyt kaikenlaista, mutta vammautumisen jälkeen virkeää aikaa ei käytännössä ole ollenkaan. Kuntoutusjakson yksi keskeisin tavoite oli ja on saada minulle kaksi toimintakykyistä tuntia päivään. Jotta se on mahdollista, on kaikki tekeminen jaksotettava todella pieniin paloihin. Tekisi mieli puskea läpi harmaan kiven ja tehdä asioita, vaikkei voimat riitä. Opettelen nyt sanomaan ei itselleni.

Ei se pikku homma nyt niin paljoa paina

Täytyy todella opetella punnitsemaan mitä haluaa.  Käynkö tänään lyhyellä kävelylenkillä vai valmistanko välipalan? Teenkö niskalle sopimattomia liikkeitä ja kärsin hermokivuista seuraavat päivät? Kirjoitanko “vain” yhden blogitekstin?

Työelämässä suostuin monesti tekemään jotain “pientä”, vaikkei olisi tarvinnut. Jokainen varmaan tietää sen “pienen homman, joka vie vain hetken”. Mikäli suostuu jatkuvasti sellaiseen, mitä et oikeasti haluaisi tehdä, tekee omasta elämästä vain vaikeampaa.

Loputon myötäileminen ei tee kenellekkään hyvää 

Asiat menivät onneksi tärkeysjärjestykseen tapaturman myötä. Sääli, että vasta silloin. Aika erikoisessa kuplassa tuli nimittäin elettyä. Nukkumaan mennessa saatoin miettiä mistä löytyisi asiakkaani hevoselle sopiva satula. On helppoa vastata kaikkeen joo, mutta loputon myötäily ei auta ketään.

Mitä tekemisen överit tekee aivoille? 

Liika tekeminen ja moneen paikkaan lupautuminen aiheuttaa useimmille stressiä. Stressi taasen heikentää esimerkiksi otsalohkojen etuosan toimintaa. Tällöin ongelmien ratkaisu ja keskittyminen vaikeutuu sekä on miltei mahdotonta ajatella luovasti. Kroonisena stressi häiritsee mm. hippokampusta eli aivojen muisti- ja oppimiskeskusta.

Aivovammainen (äh mikä sana!) kärsii samoista ongelmista jo ilman stressiä. Liika tekeminen johtaa ylikierroksiin ja ylikierrokset tilanteeseen, että voi olla päiviä toimintakyvytön väsymyksen vuoksi.

Detox-kuuri kalenterille

Muuttuminen ei ole helppoa. Olen aloittanut harjoittelun tyhjentämällä kalenteriani viikko kerrallaan.  Saan lisätä vain asioita, joita oikeasti haluat tehdä välttämättömien juttujen lisäksi. Unelmakartan tekeminen on myös hauska apukeino.  Tässä kuvia, jotka voisivat kuulua unelmakarttaani ja kesän toiveisiin:mansikat mindfullnes

aivovamma kesä

koira

kakku

luonto

kukkaIMG_2751

Kommentoi